Pakkaspäivien omatoimiaktiviteetteja

Otto tuli taloon huhtikuussa, ja pääsimme heti ulkoilemaan. Kiertelimme puistoissa ja lähitienoon kävelyteillä ja poikkesimme metsäänkin. Kaikki oli ensimmäisellä tapaamisella outoa ja vähän pelottavaakin, kuten lastenrattaat, polkupyörät, isot roska-autot ja vieraat koirat. Mutta kun minä olin ihan muina miehinä vaan, että ei tässä mitään, niin pian pentukin oli samaa mieltä.

 

Kerran istuskelimme meluvallilla auringonpaisteessa ohi ajavia rekkoja katselemassa. Ne sitten pitivät pahaa ääntä, ihan alkoi tärisyttämään, mutta kolmannen tullessa kohdalle pentu suhtautui mammutteihin jo tyynemmin. Polkupyöräkään ei enää pelottanut.

Nyt juuri eletään helmikuuta, kylmintä moneen vuoteen, ja ulkoilut pienen runsaan kymmenviikkoisen Callen kanssa ovat vain korkeintaan viidentoista minuutin mittaisia. Onneksi se pääsee pihalle niin monta kertaa päivässä kuin haluaa, ettei sentään tarvitse koko päivää viettää sisällä. Kunhan rokotukset on saatu ja pahimmat pakkaset ovat ohi, suuntaamme koirapuistoon katsomaan että millaisia kaikkia karvaturreja niitä onkaan olemassa ja opettelemaan käyttäytymistä koiralaumassa.

Mutta kyllähän sitä kaikenlaista pientä aktiviteettia riittää sisätiloissakin.

 

 

 

 

Ja onhan se omalla tavallaan melko uljaankin näköistä, kun pentu kiitää tuulispään lailla huoneesta toiseen suussaan purjeen tavoin hulmuava valkoinen pissa-alusta.

Oli siinä taas isoisällä ihmettelemistä...