Juhannusta juhlimassa

 

Vietimme juhannuksen maalla ystäväni Hannelen ihanassa puutarhassa. Ilma oli painostavan kuuma, mutta pergolan suomassa varjossa saattoi istua koko päivän syömässä, juomassa ja maailmaa parantamassa.

Vasta myöhään illan viiletessä pieni pihakoirakin halusi lepäämään pergolan pehmeään keinuun.

Sulla Calle oli jotain tärkeitä tiedotusasioita?

”Arvaa vaan! Mä ehkä muutan asumaan Rollelle. Mulla oli mun elämän paras juhannus! Seura oli aivan vanaattista, ruoka herkullista ja sitä oli riittävästi. Saatiin pienet biitit lohi-katkarapukakkuakin, vaikka mä teinkin mun tähänastisen korkeushyppyennätyksen ja hyppäsin maasta suoraan pöydälle kun se kakku kannettiin pöytään.”

”Rollen kanssa meillä oli koko päivän kestävässä ohjelmistossa painia ja juoksua ja vesialtaissa polskuttelua. Yksi maten kaveri kun näki meidän painikuvan se luuli ensin, että Rolle on lammas.

Tää on seuraava tiedotus: Rolle on koira, sillä on vaan valepuku. Sen isä tai äiti on nimittäin ehkä semmonen kun maremm... – mä en osaa lausua sitä – ja ne koirat vartioi lampaita ettei pedot hyökkää niitten kimppuun. Mutta mun ei tarvi yhtään pelätä Rollea vaikka mäkin olen joittenkin mielestä hurja peto. Ja arvatkaa mitä, mä mahdun seisomaan ihan suorin jaloin Rollen alle! ”

Tätä menoa jatkui tunnista toiseen niin että Rolle parka meinasi jo aivan läkähtyä. Sentään malttoivat välillä levätäkin.

Otto ei perustanut nuorison härveltämisestä, vaan seurusteli mieluummin ihmisten kanssa ja sai yllin kyllin pusuja ja rapsutuksia. Vipinää kinttuihin tuli kun Hannele nousi pöydästä. Otto tiesi vanhasta kokemuksesta, että silloin ei pidä viivytellä yhtään vaan lähteä nopeasti perään, parkkeerata keittiön herkkukaapin eteen ja suunnata anova katse kohti herkkukaapin valtiatarta.

”Tää on viimenen tiedotus: Me saatiin Oton kanssa juhannuslahjaksi bandanahuivit. Mä en ensin halunnut pitää sitä, mutta matte näytti kanafilettä niin mä ajattelin että on se huivi kanafileen väärtti.”

Toivottavasti kaikilla oli oikein kiva juhannus, hyvää kesän jatkoa!
Otto, Calle ja matte

Otto hengenpelastajana

 

Tämä blogikirjoitus on vuodelta 2010, jolloin Otto oli puolen vuoden ikäinen. Se on erittäin ajankohtainen juuri nyt, kun ennätyshelteitten on ennustettu jatkuvan pitkälle tulevaan viikkoon. Kuvat ovat eri vuosilta satamasta, lahtelaisten olohoneesta. Tässä kerrotusta tilanteesta ei ole kuvia.

Olimme helteisen päivän illansuussa kävelyllä ja jätskillä satamassa. Pois lähtiessä Ottoa kiinnosti kovasti parkkipaikalla oleva auto, ja kun katsoin tarkemmin, autossa oli nuori läähättävä saksanpaimenkoira, joka yritti epätoivoisesti etsiä suojaa paahteelta auton takalaudan tarjoamasta mitättömästä varjopaikasta. Kaikki ikkunat olivat tiukasti kiinni.

Jotain oli tehtävä, koiraa ei voinut mitenkään jättää tulikuumaan autoon enää hetkeksikään. Kävelin läpi sataman kaikki ravintolalaivat, mutta kukaan ei tunnustautunut auton ja koiran omistajaksi.

Ei auttanut muu kuin soittaa hätäkeskukseen. Ajattelin, että saan paikalle poliisin, joka saa auton auki ja koiran ulos. Hätäkeskus pyysi auton rekisterinumeron, ja kohta viereiseltä terassilta tuli kaksi noloa nuorta naista. Vähän tuli tyttöjä ripitettyä, niin hädissäni olin yhä, ja he lupasivat, että vastaava ei toistu.

Tälle koiralle kävi hyvin, toivottavasti tänä kesänä yhdenkään koiran ei tarvitse nääntyä kuumaan autoon omistajan ajattelemattomuuden takia.

.............

Satamassa pienellä pihakoiralla riittää ihailijoita.

Otto ja russelityttö Typy odottavat nätisti kun emännät ovat kahvilajonossa.

Kesäelämää

 

Kun helteinen sää on jatkunut koko kuluneen viikon, olemme ottaneet siitä kaiken irti ja käyneet harvase päivä uimassa. Herrasmannin ulkoilualueella on turvallinen, hiekkapohjainen ranta koirien uida, ja päätettiin päästää koirat vapaiksi. Callelle ja Pablolle jätettiin aluksi hihnat sillä ajatuksella, että jos ne päättävät lähteä tutkimaan ympäristöä, ne olisi helpompi saada kiinni. Kokeneena uimarina Otto roiskautti empimättä kepin perässä veteen, Calle taas viihtyi toistaiseksi paremmin rantavedessä puljaamassa.
Kuvat Sirkku Sallinen

”Kun mä olen melko uusi tässä elämässä niin mä en tiennyt ollenkaan että on sellainen juttu kuin kesä. Ei tarvi pukea kun lähtee lenkille ja voi olla koko päivän ulkona puutarhassa jos haluaa, ja pääsee uimaan. Kyllä kesä on pienen pihakoiranpoikasen elämän parasta aikaa!”

Jonkin ajan kuluttua otin Callelta hihnan pois ja niinhän siinä sitten kävi, että pennut ottivat ritolat, mutta onneksi karkulaiset tulivat saman tien kovaa vauhtia takaisin.

Kuuman päivän päätteeksi rannalle tulivat myös puolitoistavuotias rottweiler Roki ja nelikuinen spanieli Hilma, jota kuvassa ei juurikaan näy, kun Calle oli melko innokas tutustumaan tulokkaaseen. Mutta Hilmapa olikin topakka tyttö ja pani Callen matkoihinsa kovalla rähinällä.

Otto taas pani kovalla rähinällä matkoihinsa Rokin, joka olisi halunnut Oton anastaman kepin takaisin itselleen.
Kuva Sirkku Sallinen

”Tehän tiedätte sen mun kaverin Pablon. Se sai mummiltaan kaksi mattoa, ja arvatkaa mitä? Se antoi toisen niistä mulle! Melko reilua vai mitä.”

”Mun elämän alussa mä luulin, että mä olen vaan Calle, mutta nyt on käynyt ilmi että mulla onkin monta nimeä. Tällä viikolla sain yhden uuden, se on toi Helvatan Herätyskello. Mä nimittäin menen joka aamu puoli seitsemän läpsyttelemään korvia makuuhuoneen ovelle ja sitten matte läpsyttelee keittiöön keittämään kahvia ja mä voin mennä takaisin nukkumaan. Sitten on Calle-Palle Pampula, CalleCALLE, Kajander, Pikku-Kalle, Carl Gustaf Nej ja sitten ne tavalliset Pupunen ja Murunen ja mitä näitä on.”

Kerros Calle vielä lopuksi ne pari juttua.

”Ai se vesikuppijuttu? Mistä mä olisin voinut tietää, että siinä ei saa lotrata vaikka vadissa ja järvessä saa? Mä olen nimittäin viime aikoina keskittynyt harrastamaan vesikuplien puhaltelemista (fiksaation asteelle, toim. huom.). Kerrankin maten piti koirapuistossa kantaa kakkapussilla hiekkaa yhteen mutakuoppaan, kun mun nenä oli mudassa melkein silmiin asti. Siinä tuli kylläkin hyvät paksut kuplat enkä yhtään vetänyt kuravettä henkeen.”

Historiallisia tapahtumia

 

Kesäkuu on alkanut helteisenä, on kesäleikkien aika. Calle viihtyy pitkiä aikoja pesuvadin äärellä läpsien vettä ja pyydystäen ilmakuplia.

Tähän asti olen ottanut koirat aina mukaan, vaikka kyseessä olisi vain lyhyt kauppareissu. Näin on tarjoutunut tilaisuus harjoitella missä järjestyksessä mennään autoon ja tullaan sieltä pois, ja vaikka Otto on jo maassa, Calle joutuu odottamaan hetken ennen kuin se saa hypätä alas. Nyt on autossa ollut niin kuuma, että häkin aurinkokatoskaan ei juuri auta, joten koirat ovat saaneet silloin tällöin jäädä kotiin.

”Ekan kerran mun elämänhistorian aikana matte lähti kauppaan yksin ilman Ottoa ja mua. Me ei haluttu päivälenkin jälkeen liikahtaakaan eikä mennä enää sinä päivänä yhtään mihinkään. Me haluttiin jäädä kotiin jäähylle.”

Koirapuistokäynnit ovat hellepäivien iltoina suuntautuneet varjoisaan, osin nurmipohjaiseen Ahtialan koirapuistoon. Panin ilmoituksen treffeistä Facebookiin Päijät-Hämeen pihakoirat -ryhmään, ja paikalle tulikin yksi pihis, parivuotias Toivo. Mukana oli tietysti Callen bestis, miniaussi Pablo, ja seuraan liittyi myös kolme muuta koiraa, joista kaksi oli aika isoa. Oli ilo katsoa, miten kivasti leikit sujuivat kokoeroista huolimatta, kaikki olivat heti kavereita keskenään. Porukalla harjoiteltiin taas luoksetuloa, ja kun palkkioautomaatit toimivat moitteettomasti, ei ketään tarvinnut kahta kertaa käskeä.
Kuvat Sirkku Sallinen

Kymmenkuisella irlanninsetterillä oli mukanaan pallo. Porukan seniori, tyynen itsevarma Otto otti pallon haltuunsa, eikä siihen ollut muilla mitään sanomista. Jos joku yritti, vain katse tai aavistuksenomainen ylähuulen nosto riitti.
Kuva Sirkku Sallinen

Oliko sulla Calle muita historiallisia uutisia?

”On! Mä kävin ekaa kertaa mun elämässä uimassa oikeassa järvessä! Ja pane sinne sekin että mä olen oppinut puhaltamaan vesikuplia!”

Hellepäivät seurasivat toisiaan ja lähdettiin katsomaan pesuvatia isompaa lotrauspaikkaa. Vain parin kilometrin päässä on kiva pieni koirille tarkoitettu poukama, jossa autonkin saa niin lähelle, että pystyy halutessaan kantamaan koiran vedestä nurmikolle kuivattavaksi ja siitä puhtain tassuin autoon.

Otto on uinut neljän kuukauden ikäisestä asti ja uiskenteli rannan tuntumassa kuin vanha tekijä keräilemässä vedessä kelluvia oksia ja kasveja. Calle keskittyi pääasiassa pyydystämään kaikkea vedessä kelluvaa, mutta uikin yhden kerran parin metrin etäisyydelle rannasta, sen pidemmälle ei hihna riittäänyt. (Sivumennen sanoen Otto saattoi olla jo nelikuisena uimareissuilla vapaana, Calle ei, se kun sinkoilee innoissaan sinne sun tänne ja korvat muuttuvat vain koristeiksi.)

Calle, voitkin sitten lopuksi ihan itse kertoa viimeisimmän temppusi liittyen oleskeluun teidän yhteisillä pienillä sohvilla.

”Joo, tää on mun mielestä tosi hyvä ja erittäin tuloksellinen temppu. Aikaisemmin mä vaan pomppasin vauhdilla Oton viereen ja jos mä aloin härkkimään sitä mulle tuli nopea lähtö. Nykyään mä menen Oton lähelle ihan varovasti, käyn selälleni ja alan lähestyä sitä kierimällä ja sätkin jaloillani ja niinku ihan vahingossa kierähdän sen viereen. Otto on ihan hermon partaalla mutta mä sätkin siinä pokkana vaan ja ensin se murisee mulle ja sitten hyppää pois. Hyvä temppu vai mitä?! Otto on mun mielestä mielenlaadultaan melko ailahtelevainen. Välillä saan olla ihan kiinni sen kyljessä, toisella kertaa en saa mennä lähellekään. Ikinä ei tiedä mitä siltä suunnalta on tulossa.”

”Etkö olekin ylpeä kun sulla on niin viksu ja vilmaattinen koiranpentu?”

Tietysti olen, ja aivan järjettömän iloinen olen siitä, että vaatimattomassa kuuden kuukauden iässä olet oppinut seuraamaan nätisti vieressä! Tosin parhaiten silloin, kun lenkkiä on jo jonkin verran takana ja olet ehtinyt päästellä pahimmat höyryt, mutta silti, hieno saavutus. Ja pakko myöntää sekin, että sinulta eivät keinot lopu kun haluat jotakin.