Vapun viettoa ja kehityskeskusteluja

"Arvatkaa mitä, me saatiin vappupallo! Se on Oton ja mun yhteinen, mutta matte sanoi, että se valitsi ton haipallon kun sille tuli joku flashback liittyen mun varhaisempiin elämänvaiheisiin."

”Maten mielestä on ihmeellistä, miten paljon koiranpentu voi kehittyä yhden ainoan viikon aikana. Olen kehittynyt erityisesti kahdella osa-alueella, kutsusta luoksetulossa ja pyynnöstä rauhoittumisessa. Eka on ihan helppo kun saan siitä aina heti namin, toka on vaikea kun pitäisi rauhoittua just silloin kun meinaan ihan ratketa liitoksistani, mun kaikki jalat vispaa hirveästi ja päässä on parhaat surinat. Mutta mun hermot kestää jo melkein kaikkien kynsien leikkamisen ennen kuin alan kiemurtelemaan.”

Vielä on muutama asia, joiden tiimoilta käydään keskusteluja. Yksi on kaiken mahdollisen suuhun noukkiminen, kivien kanteleminen ja niitten pureksiminen. Pentu on niin nopea liikkeissään, että aina en ehdi ottaa mököjä pois suusta, ja pari kertaa mahakin on ollut löysällä pennun syötyä jotakin epäsopivaa, mutta maitohappobakteeriannos on tehonnut nopeasti.

Oton syntymäpäivälahjakseen saamassa perusteellisessa kuntotarkastuksessa veri- ja virtsakokeineen eläinlääkäri huomasi, että kaksi alaleuan etuhammasta heiluu. Varattiin aika hampaitten poistoon ja samalla poistettaisiin hammaskivi ja yksi etuhammas myös yläleuasta. Operaatiolle varattiin aika tämän viikon keskiviikolle.

Kaikki meni hyvin, hammaskivi ja hampaat poistettiin ja haavat tikattiin, ja kahden tunnin kuluttua hain kotiin pienessä laitamyötäisessä olevan koiran. Otto nukkui melkein koko loppupäivän ja koko seuraavan yön, mutta jo torstaiaamuna se oli aivan entisellään ja pehmeä ruokakin meni alas kuin ei mitään.

Callea Oton omituinen käytös ja kummalliset hajut ihmetyttivät kovasti, ja Otto sai mennä nukkumaan koiraportin taakse makuuhuoneeseen, turvaan iholle tunkevalta pennulta.

Elämässä tulee eteen kahdenlaisia hommia. Osa on vapaavalintaisia, ne voi tehdä jos huvittaa tai valita erilaisista vaihtoehdoista miten ne tekee. Sitten on hommia, jotka nyt vaan on tehtävä, tykkää tai ei. Tämä koskee myös koiranpentuja. Vapaavalintainen tehtävä on esimerkiksi se, juokseeko ympäri kämppää suussaan sininen vai punainen liehuhäntäinen pallo. Sen sijaan se, hyppääkö autohäkistä ulos ilman lupaa, ei ole vapaasti valittavissa. Tästä asiasta joudutaan vielä keskustelemaan.

Meidän porukalta kaikille iloista vappua!

 

Vaanitaan, juostaan ja painitaan

 

Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä päiviä, ja olemme viettäneet paljon aikaa koirapuistossa. Miniaussi Pablosta on tullut Callen paras paini- ja juoksukaveri, kumpikaan ei meinaa pysyä nahoissaan kun lähestytään koirapuistoa. Yhtenä päivänä tavattiin puistossa pihakoira Ruu, jonka painimistaidot olivat myös valioluokkaa.

Pablolla ja Callella on yksi niitten ihan oma leikki. Ensin juostaan viirupäinä, sitten asetutaan muutaman metrin päähän vaanimaan ja tuijottamaan, kunnes jompi kumpi säntää juoksuun ja taas mennään peräkanaa.

”Matte huokaili tossa yhtenä päivänä, kun oli tapahtunut muutama epätoivottava sattumus, joista ei nyt sen enempää, että Otto oli niin lempeä ja tottelevainen jo ihan pienenä pentuna. Mä en ole. Mä olen hurja hulivilihummeripoika!”

Naulankantaan, Calle.

”Mutta matte sanoi että rakastaa mua ihan yhtä paljon kuin Ottoa.

Olen kehittänyt mun ruopasutyyliä ratsastuksen korkeakouluasteelle. Mä pomppaan ilmaan ja ruopasen molemmilla takajaloilla yhtä aikaa. Sen tyylin nimi on capriole ja se on tämmöinen.”

”Otto osaa ruopia tosi hienosti, siinä lentää kivet ja männynkävyt. Matte kertoi, että kerran kun ne tuli lenkiltä, sen takin hupusta löytyi sammalta. Oho! Kun mun ruopimistyyli vielä kehittyy, mäkin lennätän sammalta maten huppuun ja vielä korkeammalle.”

No epäilemättä.

Yhtenä päivänä kiivettiin vanhalle raviradalle, jonka keskellä olevaan monttuun kasataan talvisin valtava määrä lunta, jotta Salpausselän harjujen ladut saadaan varmasti kuntoon seuraavaksikin hiihtokaudeksi.

 

Keskellä päivää siellä ei ollut muita, joten saatoin päästää Callenkin irti harjoittelemaan luoksetuloa. Hyvin meni, kunnes paikalle tuli puolitoistavuotias Papu emäntänsä kanssa. Sitten oli enää turha hokea luoksetulokutsua, nauttia vaan koirien ilosta niitten juostessa monttuun tehdyillä pumptrack -radoilla ja purukasoilla.
 

 

Calle löysi vesilätäkön, josta se ei olisi millään halunnut lähteä pois. Seuraavana yönä vatsa oli kuralla, onneksi mattojen palauttaminen lattioille oli jäänyt vain harkinnan asteelle.

Ja onneksi enin rapa jaloista putsaantuikin seuraavassa kohteessa.

Hyvää ja reipasta viikonloppua!

 

Nakin taikavoima

 

Näin kerroin aikoinaan Otosta, ja sama pätee myös Calleen.

”Kolmen millin nakkisiivu neljään osaan leikattuna saa pennun aivotoimintaan huomattavaa vipinää. Odota -oppi menee perille kolmella murulla, maahan -käsky vaatii kuusi, mutta lelusta irti päästäminen näyttää vaativan enemmän, joten täytyy siirtyä kananpaloihin, ettei tule annetuksi liikaa suolaa. Otto on siis opetellut uusia taitoja.

En kuvittele, että ne ovat totaalisesti hallussa ja toimivat kaikissa olosuhteissa, mutta ainakin pentu näyttää hoksaavan nopeasti, mitä pitää tehdä, jotta suuhun napsahtaa nakki. Ylivoimaisesti vaikeinta on opettaa pentu kulkemaan hihnassa vetämättä. Pennulle koko maailma on leikkikenttä, jossa pitäisi saada riehua vapaasti. Kaikki ihmiset ovat kivoja ja heitä pitäisi päästä tervehtimään heti. Jokainen puu ja kivi ja ruohotupsu on täynnä jännittäviä hajuja ja makuja, joita pitäisi päästä aistimaan salamana.

Hankala juttu on se, että jokainen vetämällä otettu askel on pennulle palkinto, askel kohti sitä mitä se haluaa. Joten saattaapi vierähtää muutama tovi ennen kuin pääsen raportoimaan rennoista kävelyretkistä sievästi hihna löysällä vierellä tepsuttelevan koiran kanssa.” 

Olemme jatkaneet kotiseutukierroksia ja käyneet satamassa katsomassa pesimäpaikoilleen aallonmurtajalle saapuvia lokkeja ja järven vapautumista jääpeitteestä.

Pistäydyimme myö katsomassa ProPuun näyttelyn, ja aikansa ulkona värjötelleet koiratkin kutsuttiin sisälle. Calle kuulemma teki lähtemättömän vaikutuksen henkilökuntaan.

Kävimme leikkitreffeillä Herralassa ihanan Tytin luona ja kylläpä riitti vauhtia ja monipuolisia painiotteita.

 No mitäs Calle?

”Mitäs tässä. Mua pidetään täällä kuin kukkaa kämmenellä. Mulle ollaan kilttejä, multa ei puutu yhtään mitään, saan hyvää ruokaa, pääsen joka päivä pitkille lenkeille ja koirapuistoon leikkimään kavereitten kanssa. Ei ole kaikilla maailman koirilla asiat ollenkaan yhtä hyvin kuin mulla.”

Sehän on vaihteeksi kiva kuulla. Oliko muuta?

”Pane sinne että tänään ekaa kertaa mä ruopaisin yhden kerran vasemmalla takajalla. Ja se kun sä sanoit, että lenkillä vauhdinjako mun kanssa menee just päin vastoin kuin hevosen kanssa. Mä nimittäin en meinaa pysyä nahoissani kun lähdetään, mutta kun käännytään kotiin päin mä muutun tahmatassuksi.”

Calle sai lahjaksi uuden pallon, ja Otolle tarjoitui tilaisuus muistuttaa mikä on koirien keskinäinen marssijärjestys.

Pääsiäisen viettoa

 
”Mun ja Oton välillä on nykyään erittäin seesteiset tunnelmat, mutta yksikin väärä muuvi ja mä lennän kuin leppäkeihäs.”

Anivarhain pääsiäisaamuna kiipesimme läheiselle harjulle ja Calle pääsi ensimmäisen kerran pitkälle lenkille Otolle ennestään tutuille metsäpoluille. Kun liikkeellä ei vielä ollut ketään muita, oli hyvä tilaisuus kokeilla, toimiiko luoksetulokutsu myös uudessa ympäristössä, joka on täynnä mielenkiintoisia hajuja ja tuulen pudottamia oksia ja käpyjä.

Hyvin toimi! Olin niin iloinen, että kotiin tultua pojat saivat ylimääräisen annoksen herkkuja.

Pääsiäispyhien ilma vaihteli lämpimästä auringonpaisteesta lumisateeseen, mutta ei haitannut. Tehtiin pitkiä lenkkejä ja käytiin Callelle ensimmäistä kertaa katsomassa Pikku-Vesijärven sorsia.

Callelle on taas kertynyt sydämen päälle paljon asiaa.

”Otto on alkanut määräilemään mua paljon enemmän kuin ennen, ja matte vaan sanoo hyvä Otto. Vaikka kun Otto on jollain meidän koirien paikoista ja mä änkeän siihen samaan paikkaan ja alan rettelöimään, Otto saa ajaa mut pois. Mutta jos mä olen siinä ensin ja Otto haluaa tulla samaan paikkaan, mun on silloinkin mentävä siitä pois.

Me keskustellaan maten kanssa aika paljon. ’Mutku’ ei ole hyvä keskustelun avaus, mutku se tulee multa ihan automaattisesti, kun mun elämä on usein epäreilua. Ei saa tehdä sitä eikä tätä eikä mennä sinne eikä tänne, eikä varsinkaan ottaa kadulta suuhun sitä eikä tätä. Ei ole mun mielestä kovin reilua. Matte sanoo että ei tässä kenenkään elämä kauhean reilua ole ollut, mutta sitä eletään nyt sellaisena kuin se on. Ja että supernännikin sanoo televisiossa että aikuiset määrää ja lapset tottelee.”

Kuulehan nyt, Calle. Olen sitä mieltä että valittaminen alkaa riittää. Sinua pidetään täällä kuin kukkaa kämmenellä. Sinulle ollaan kilttejä, sinulta ei puutu yhtään mitään, saat hyvää ruokaa, pääset joka päivä pitkille lenkeille ja koirapuistoon leikkimään kavereitten kanssa. Ei ole kuule kaikilla maailman koirilla asiat ollenkaan yhtä hyvin.

Mun sydänkäpyset, Oton merkkinä iso ja Callen merkkinä pieni sydän.