Kesäelämää

 

Kun helteinen sää on jatkunut koko kuluneen viikon, olemme ottaneet siitä kaiken irti ja käyneet harvase päivä uimassa. Herrasmannin ulkoilualueella on turvallinen, hiekkapohjainen ranta koirien uida, ja päätettiin päästää koirat vapaiksi. Callelle ja Pablolle jätettiin aluksi hihnat sillä ajatuksella, että jos ne päättävät lähteä tutkimaan ympäristöä, ne olisi helpompi saada kiinni. Kokeneena uimarina Otto roiskautti empimättä kepin perässä veteen, Calle taas viihtyi toistaiseksi paremmin rantavedessä puljaamassa.
Kuvat Sirkku Sallinen

”Kun mä olen melko uusi tässä elämässä niin mä en tiennyt ollenkaan että on sellainen juttu kuin kesä. Ei tarvi pukea kun lähtee lenkille ja voi olla koko päivän ulkona puutarhassa jos haluaa, ja pääsee uimaan. Kyllä kesä on pienen pihakoiranpoikasen elämän parasta aikaa!”

Jonkin ajan kuluttua otin Callelta hihnan pois ja niinhän siinä sitten kävi, että pennut ottivat ritolat, mutta onneksi karkulaiset tulivat saman tien kovaa vauhtia takaisin.

Kuuman päivän päätteeksi rannalle tulivat myös puolitoistavuotias rottweiler Roki ja nelikuinen spanieli Hilma, jota kuvassa ei juurikaan näy, kun Calle oli melko innokas tutustumaan tulokkaaseen. Mutta Hilmapa olikin topakka tyttö ja pani Callen matkoihinsa kovalla rähinällä.

Otto taas pani kovalla rähinällä matkoihinsa Rokin, joka olisi halunnut Oton anastaman kepin takaisin itselleen.
Kuva Sirkku Sallinen

”Tehän tiedätte sen mun kaverin Pablon. Se sai mummiltaan kaksi mattoa, ja arvatkaa mitä? Se antoi toisen niistä mulle! Melko reilua vai mitä.”

”Mun elämän alussa mä luulin, että mä olen vaan Calle, mutta nyt on käynyt ilmi että mulla onkin monta nimeä. Tällä viikolla sain yhden uuden, se on toi Helvatan Herätyskello. Mä nimittäin menen joka aamu puoli seitsemän läpsyttelemään korvia makuuhuoneen ovelle ja sitten matte läpsyttelee keittiöön keittämään kahvia ja mä voin mennä takaisin nukkumaan. Sitten on Calle-Palle Pampula, CalleCALLE, Kajander, Pikku-Kalle, Carl Gustaf Nej ja sitten ne tavalliset Pupunen ja Murunen ja mitä näitä on.”

Kerros Calle vielä lopuksi ne pari juttua.

”Ai se vesikuppijuttu? Mistä mä olisin voinut tietää, että siinä ei saa lotrata vaikka vadissa ja järvessä saa? Mä olen nimittäin viime aikoina keskittynyt harrastamaan vesikuplien puhaltelemista (fiksaation asteelle, toim. huom.). Kerrankin maten piti koirapuistossa kantaa kakkapussilla hiekkaa yhteen mutakuoppaan, kun mun nenä oli mudassa melkein silmiin asti. Siinä tuli kylläkin hyvät paksut kuplat enkä yhtään vetänyt kuravettä henkeen.”