Historiallisia tapahtumia

 

Kesäkuu on alkanut helteisenä, on kesäleikkien aika. Calle viihtyy pitkiä aikoja pesuvadin äärellä läpsien vettä ja pyydystäen ilmakuplia.

Tähän asti olen ottanut koirat aina mukaan, vaikka kyseessä olisi vain lyhyt kauppareissu. Näin on tarjoutunut tilaisuus harjoitella missä järjestyksessä mennään autoon ja tullaan sieltä pois, ja vaikka Otto on jo maassa, Calle joutuu odottamaan hetken ennen kuin se saa hypätä alas. Nyt on autossa ollut niin kuuma, että häkin aurinkokatoskaan ei juuri auta, joten koirat ovat saaneet silloin tällöin jäädä kotiin.

”Ekan kerran mun elämänhistorian aikana matte lähti kauppaan yksin ilman Ottoa ja mua. Me ei haluttu päivälenkin jälkeen liikahtaakaan eikä mennä enää sinä päivänä yhtään mihinkään. Me haluttiin jäädä kotiin jäähylle.”

Koirapuistokäynnit ovat hellepäivien iltoina suuntautuneet varjoisaan, osin nurmipohjaiseen Ahtialan koirapuistoon. Panin ilmoituksen treffeistä Facebookiin Päijät-Hämeen pihakoirat -ryhmään, ja paikalle tulikin yksi pihis, parivuotias Toivo. Mukana oli tietysti Callen bestis, miniaussi Pablo, ja seuraan liittyi myös kolme muuta koiraa, joista kaksi oli aika isoa. Oli ilo katsoa, miten kivasti leikit sujuivat kokoeroista huolimatta, kaikki olivat heti kavereita keskenään. Porukalla harjoiteltiin taas luoksetuloa, ja kun palkkioautomaatit toimivat moitteettomasti, ei ketään tarvinnut kahta kertaa käskeä.
Kuvat Sirkku Sallinen

Kymmenkuisella irlanninsetterillä oli mukanaan pallo. Porukan seniori, tyynen itsevarma Otto otti pallon haltuunsa, eikä siihen ollut muilla mitään sanomista. Jos joku yritti, vain katse tai aavistuksenomainen ylähuulen nosto riitti.
Kuva Sirkku Sallinen

Oliko sulla Calle muita historiallisia uutisia?

”On! Mä kävin ekaa kertaa mun elämässä uimassa oikeassa järvessä! Ja pane sinne sekin että mä olen oppinut puhaltamaan vesikuplia!”

Hellepäivät seurasivat toisiaan ja lähdettiin katsomaan pesuvatia isompaa lotrauspaikkaa. Vain parin kilometrin päässä on kiva pieni koirille tarkoitettu poukama, jossa autonkin saa niin lähelle, että pystyy halutessaan kantamaan koiran vedestä nurmikolle kuivattavaksi ja siitä puhtain tassuin autoon.

Otto on uinut neljän kuukauden ikäisestä asti ja uiskenteli rannan tuntumassa kuin vanha tekijä keräilemässä vedessä kelluvia oksia ja kasveja. Calle keskittyi pääasiassa pyydystämään kaikkea vedessä kelluvaa, mutta uikin yhden kerran parin metrin etäisyydelle rannasta, sen pidemmälle ei hihna riittäänyt. (Sivumennen sanoen Otto saattoi olla jo nelikuisena uimareissuilla vapaana, Calle ei, se kun sinkoilee innoissaan sinne sun tänne ja korvat muuttuvat vain koristeiksi.)

Calle, voitkin sitten lopuksi ihan itse kertoa viimeisimmän temppusi liittyen oleskeluun teidän yhteisillä pienillä sohvilla.

”Joo, tää on mun mielestä tosi hyvä ja erittäin tuloksellinen temppu. Aikaisemmin mä vaan pomppasin vauhdilla Oton viereen ja jos mä aloin härkkimään sitä mulle tuli nopea lähtö. Nykyään mä menen Oton lähelle ihan varovasti, käyn selälleni ja alan lähestyä sitä kierimällä ja sätkin jaloillani ja niinku ihan vahingossa kierähdän sen viereen. Otto on ihan hermon partaalla mutta mä sätkin siinä pokkana vaan ja ensin se murisee mulle ja sitten hyppää pois. Hyvä temppu vai mitä?! Otto on mun mielestä mielenlaadultaan melko ailahtelevainen. Välillä saan olla ihan kiinni sen kyljessä, toisella kertaa en saa mennä lähellekään. Ikinä ei tiedä mitä siltä suunnalta on tulossa.”

”Etkö olekin ylpeä kun sulla on niin viksu ja vilmaattinen koiranpentu?”

Tietysti olen, ja aivan järjettömän iloinen olen siitä, että vaatimattomassa kuuden kuukauden iässä olet oppinut seuraamaan nätisti vieressä! Tosin parhaiten silloin, kun lenkkiä on jo jonkin verran takana ja olet ehtinyt päästellä pahimmat höyryt, mutta silti, hieno saavutus. Ja pakko myöntää sekin, että sinulta eivät keinot lopu kun haluat jotakin.