Otto ja Calle: Miten elohopea jähmettyy?

Callella on asiaa

Arvatkaa mitä. Yksi maten kaveri, joka on kasvattanut bullmastiffejä, vähän analysoi mua ja tuli siihen johtopäätökseen, että silkinpehmeästä karvasta huolimatta mä olen aika kova, ja että mun kanssa ei pidä lepsuilla yhtään.

Eikä täällä todellakaan ole lepsuiltu, mullahan nimittäin alkoikin sitten esikoulu melkein heti kun muutin tänne Oton kaveriksi.

Kun Otto täytti kaksi kuukautta se sai lahjaksi kirjan, jossa neuvotaan, miten tullaan hyväksi citykoiraksi. Se oli Oton mielestä kuulemma oikein kiinnostava teos ja opitkin menivät hyvin perille.

Mäkin osasin jo kolme viikkoa sitten istua ja tulla kutsusta luokse, tosin en ihan aina, riippuu vähän tilanteesta, ja muutama päivä sitten opin odottamaan toisessa huoneessa, vaikka matte hävisi näkyvistä. Siihen kotitehtävään mä kyllä tarvin vielä Oton apua, se on sellainen hikipinko että tekee heti ihan kaikki mitä matte pyytää. Mä en tee.

Otto saa aina ruokakupin ekana ja se vähän harmittaa. Kuten varmasti tiedätte, kasvavalla lapsella on aina kova nälkä. Mun on istuttava nätisti ennen kuin mun kuppi kolahtaa maahan, ja pakkohan sekin oli opetella että tässä talossa saa ylipäätään edes jotakin suuhunsa.

Yksi juttu ei mene vielä ihan putkeen... Mä RRRakastin iskeä hampaani ongenkoukun tavoin kiinni kaikkeen, erityisesti maten käsiin ja housunlahkeisiin – viime viikkoon asti. Se sanoi mulle kyllä kerran että ihmisellä on oikeus pukeutua rauhassa, mutta mä en noista ihmisoikeuksista tiedä mitään.

Sitten tapahtui sellainen juttu, josta mä en tykännyt yhtään, se on kuulemma rauhoittamista. Matte ei antanut mun liikkua yhtään, vaikka mä kiroilin ja rimpuilin ja yiritn purra sen kättä. Se ei kylläkään vaikuttanut yhtään vihaiselta, tosi päättäväiseltä vaan, me molemmat oltiin päättäväisiä. Viiden minuutin rauhoittamisen jälkeen huokaisin syvään ja olin niin rauhoitettu, että silmätkin alkoivat lurpsahdella. Sitten mä sain nousta ylös ja kiipesin maten syliin ja käperryin siihen nukkumaan.

Mä sitten päätin melkein lopettaa sen ongenkoukkuna olemisen että pysytään väleissä. Ihan joskus mä unohdan ja vähän nippasen housunlahkeesta, mutta muistan kyllä melkein heti, että tää on ihan nounou.

Olin eilen pari tuntia hoidossa käppänä Fannin luona, että matte pääsi rauhassa asioille ja sai viettää Oton kanssa laatuaikaa kunnon lenkillä. Fannillakin on lumilabyrintti! Mulla oli tosi kivaa, mutta Fanni kuulemma ehkä esiintyy täällä vierailevana kirjoittajana, sillä on jo otsikko valmiina: ”Fannin koettelemukset”.